Yhdistys

UniDance Tampere ry

UniDance Tampere, tutummin UniDance, on vuonna 2014 perustettu tanssiryhmä Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilökunnalle. Kesällä 2018 meistä tuli itsenäinen rekisteröity yhdistys, jotta voimme tarjota jäsenillemme entistä parempia tanssin harrastusmahdollisuuksia! Aiemmalta nimeltämme olimme UtaDance, mutta vuodenvaihteessa 2018-19 Tampereen uuden korkeakouluyhteisön myötä saamme uuden uljaan nimen, UniDance Tampere. UniDancen vuoden 2018 hallituksen esittelyn löydät täältä.

UniDance esiintyy erilaisissa tapahtumissa ympäri vuoden, osallistuu tanssikilpailuihin, pitää tanssikursseja 2-3 kertaa lukuvuodessa sekä järjestää tanssinäytöksiä ja muita tapahtumia. Tanssista kiinnostunut voi hakea mukaan ryhmiimme hakutilaisuuden kautta, tai osallistua matalalla kynnyksellä avoimen tason tanssikursseillemme. Päätanssilajimme ovat show-, jazz- ja street-tanssi, mutta treenaamme monipuolisesti erilaisia lajeja yhdistellen niitä koreografioihimme.

UniDancessa periaatteena on itseohjautuvuus: me koostumme kaikkien Tampereen kolmen korkeakoulun opiskelijoista, ja luomme sisältömme täysin itse. Suunnittelemme treenimme itse, teemme itse omat koreografiamme ja ylläpidämme yhdistystä itse mahtavalla yhteishengellä. UniDancessa kaikki osallistuvat!

Vuosien varrella UniDance on esiintynyt lukuisissa mahtavissa tapahtumissa. Korkeakoulumaailmassa olemme olleet mukana muun muassa Yliopiston avajaisissa, Haalaribileissä, T3-Ideatoreilla ja monilla eri sitseillä ja vuosijuhlilla. Opiskelumaailman ulkopuolella olemme esiintyneet esimerkiksi UPM:n ja Elisa Oyj:n pikkujouluissa, Särkänniemessä, Kukkaisviikoilla, Team City Challengessa sekä Nokian Renkaiden ja Keskon henkilöstöjuhlissa.

Lisäksi olemme järjestäneet kampuksilla erilaisia tempauksia ja flash mobeja, sekä järjestäneet esimerkiksi UtaDance Valentine’s Edition -tapahtuman helmikuussa 2017 ja kaksi suurta tanssigaalaa vuosina 2015 ja 2017. Ken tietää, mitä luvassa seuraavaksi!

Kuvagalleria

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close